Eli siis viimeviikosta ei ole hirveästi kerrottavaa eikä liiemmin kuviakaan. Ja pahoin pelkään että ensi viikkokin on samanlainen, sillä meillä on koeviikko kahden viikon päästä. Eniten kyllä ihmetyttää se että ainankaan tällä hetkellä koeviikko ei stressaa, vaan lähinnä on helpottunut olo, että se on kohta ja mitä nopeammin se on, niin sitä nopeammin se on ohi! Mutta ei koulusta kiitos enempää vaan pikakatsaus viime viikon ainoaan maininnan arvoiseen tapahtumaan:
Eli siis viime tiistaina oli optikkokäynti ja niinhän siinä sitten kävi että minä saan silmälasit! En oo kyllä varma, että onko ne sellaset lasit mitä pidetään kokoajan vai sellaset mitkä voi välillä ottaa pois... Mutta laitan sitten kuvia kun on sen aika.
Ja sitten eiliseen eli perjantaihin! Meillä on koulun kanssa sellanen retki Jyväskylään.
Ja sitten kun päästiin Jyväskylään, niin ekaks tehtiin yritysvierailu Keski-Suomalaiseen! Se paikka vaikutti tosi kivalta ja mielenkiintoselta! Sen jälkeen mentiin yliopistolle kuuntelemaan jotain luentoja. Taino oikeestaan luentoa... Koska me lähettiin loppuvaiheilla pois Jyväskylän keskustaan, koska meillä oli vapaa-aikaa!
Ekaks kävin mäkkärissä kavereiden kanssa ja sitten kierettiin H&M:ä, taino mä pakotin ne kiertämään sen nopeesti mun kanssa ja kokoajan kuulu kauhee kälätys! No sitten hengailtiin ja kierreltiin. Anttillasta mun oli pakko ostaa Täydellisten Naisten eka tuotantokausi, ja se oli vaan 10€! Ja sitten viimein tuli juttu mitä olin lähinnä odottanut.... Nimittäin tapasin ESSIN ja JASUN! Ekana me käytiin Vero Modassa josta Essi osti paljettimekon mut sit mentiin Ginaan ja sieltä essi osti myös paljettimekon, joten se palautti sen Vero Modan paljetti mekon!
Ginassa Essi ja Jasu sovitteli juttuja, ja siitä tää kuva ku essillä oli niin söpöt töppöset ja sitten ne näky verhon alta ni... NO TÄÄ NYT ON VAAN PARAS KUVA!!! Ja Essi siis sen mekon ja Jasu sellasen hienon mustan hupparin... Ja jos jotain kiinnostaa niin noi söpöt töppöset on Spirit Storesta! Tai ainankin siellä oli samanlaisia. Sitten käytiin H&M:llä, josta ostin violetin t-paidan, ihan siis normaalin kuvattoman! Sen jälkeen käytiin Spirit Storessa, empä oo ennen muuten kiinnittäny huomiota miten kivoja (ja vähä liian kalliita) vaatteita siellä on! Ehkä joku päivä saan sitten sieltä ostettua jotain kun on rahaa. Sen jälkeen käytiin Micksissä ja sitten huomasin että mun piti lähtee teatterille päi, koska se oli se illan viimone juttu mihin mentii, mutta sitä ennen kerettiin kuitenkin ottamaan yhteiskuva:
(ihanat,siis essi ja jasu)
Teatterissa käytiin kattomassa sellanen kun Ulvova Mylläri, joka oli ihan ok, vaikkakin nukahdinkin 2 minuutkis, mut sit onneks piristyin! Ja sitten bussi starttasi kohti kotia, mutta siellä olikin sitten hauskempaa kuin tulo matkalla! Enkai ole ihan hirveä jos kerron, että minä ja ystäväni anni laulettiin ja runoiltiin juhlan kunniaksi? Juhlimme vuosipäivää, nimittäin vuosi sitten toinen kaverimme erosi tyttöystävästään... Mutta kyseinen henkilö oli ihan mukana juhlahumussa!
Shanghain valot loistakaaaa!
Ja päivän asu, varmaankin maailman huonoin asukuva! Farkut Cheap Monday ja Neule ja alla oleva paita H&M
Tänään kävin kavereiden kanssa Pizzalla, taino kaks niistä söi pizzaa ja yks ranskalaisia ja minä söin kääretorttua! Muuta en ookkaan tehny tänää tehny !
Ja sitten vielä teidän mielipiteenne asiaan, kiitos! Mulla on pinkki neuletakki, mutten oo varma kehtaanko käyttää sitä, taino kerran oon sitä käyttänykkin. En oo ihan varma siitä pinkistä väristä, joten mikä on teidän tuomionne:
OHo näyttääpä mun naama pelottavalta...
10 kommenttia:
Käytä ihmeessä tota neuletta, mutta ehkä vaan muuten mustan asun kanssa :) tai ainakin housuiks sopis mun mielestä jotkut vähän tummemmansävyset! =)
no juu kyllä kehtaa käyttää pinkkiä! :)
ompas likaset kengät mulla<33 ja todellakin käytät pinkkii ??? tyhmä
käytä ihmeessä, mutta kanna vaatteesi kunnialla ja ylväänä, muuten näyttää herkästi tyhmältä.
toki voit käyttää pinkkiä :) mut just muuten mustien/tummien vaatteiden kanssa =)
Ei saata olla yllätys kun sanon että KÄYTÄ tota neuletta! :--)
lapa: Totta! Vaaleitten kanssa se saattaa näyttää vähän liian pinkiltä.. tai niin
Henna: Jes!1
Essi: No ei ees oo!! Kuva vääristää... ok käytän <3
eino: Samaa mieltä olen kyllä kanssasi
tuesday: niin täytyy sitten tehdä ;)
Pink Chihu: Eipä oikeestaan! :'DD
kannattaa käyttää vaikka pinkki onkin, hieno on käytä ihmeessä ! =)
löysin sun blogis ihan satunnaisella täältä bloggerista ja hyvältä vaikuttaa! tykkään tosi paljon tosta pinkistä neuleesta.
jassu`: Ehkä mä nyt saan joku päivä rohkeutta kerättyä ja räväytän !
Emmma: Oho! Aika hyvä sattuma, ja hyvä kun on yksi lisää joka pitää tästä!
Lähetä kommentti